maanantai 3. elokuuta 2015

Mooli 2 paketissa!

Juuri äsken lopettelin Mooli 2:n ja tein kaikki tehtävät. Nyt on laskettu kemiasta sellainen 250 tehtävää ja suurimmaksi osaksi tuntuu ihan hyvältä. Olen yllättänyt, että kirjoissa olevat yo-tehtävätkin sujuvat aika helposti ja nopeasti. Ehkä kaikki taidot eivät siis ole aivan unhoittuneet vaan jossakin muistisolussa on jotain vielä jäljellä :) Huomaa kyllä että lähimuistista ne ovat kadonneet, ja niitä joutuu kaivamaan, mutta juuri kuin niistä lukee, niin tulee semmoisia "Ai niin!" -fiiliksiä. Omalla tavallaan ihan hauskaa!

Minulla on tällä hetkellä kovin vähän aikaa lukea, ja se 1-2h on ihan maksimi päivämäärä tällä hetkellä.  Mutta mielestäni sekin on jo hyvä. Kuitenkin koko ajan menen eteenpäin. Ehkä lapsen askelin, mutta en kuitenkaan ole paikoillani. Enkä kerkeä kyllästymään! Ja sitä tässä koetan kovasti ehkäistäkin kuten myös loppuun palamista.. Ettei keväällä ole voimat jo ihan poikki...

lauantai 1. elokuuta 2015

Kuu vaihtui, mutta mieli ei :)

Jälleen ollaan päivä päivältä lähempänä pääsykoetta ja unelman toteutumista. Se on hieno tunne, mutta samalla pelottavaa. En ole vielä uusinut lukusuunnitelmaa, mutta pian aion sen tehdä. On kuitenkin selvää, että käyn ensin läpi kaikki lukiokirjat kertaalleen. Tuskin toista kertaa, muuten kuin satunnaisen tiedon etsinnän kannalta. Ja sen jälkeen alan tarpoamaan haasteellisempia asioita.

Huomasin juuri tuossa fysiikkaa laskiessani, että laskurutiini, laskimen käyttö ja kaavojen pyörittely on kyllä unohtunut. Olin ennen nopea laskemaan ja mulla oli hyvä matemaattinen rutiini. On kuitenkin kiva huomata, että kyllä se sieltä takaisin tulee. Jostain selkärangasta tulee merkitsemistavat, kaavojen kirjoittelu ja merkitsevät numerot. Vaikka en tietoisesti niitä niin ole muistanutkaan. Fysiikka oli minulle vaikein aine ihan ehdottomasti. Toivon että aivot ovat kehittyneet siitä lukioajasta ;)

Heti kun meinaa laiskuus iskeä, niin mielikuvat HYVÄKSYTTY sanasta vaan mieleen ja läheisten reaktiot. Kyllä jaksaa taas pari laskua laskea eteenpäin :) JA SE ONNISTUMISEN TUNNE: kun lasku menee oikein! Halleluja :)

Nyt laskemaan....

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Sekalukua

En ole pysynyt yhtään lukusuunnitelmassani. Tai siis eihän sellaista ole vielä alkanutkaan (itseasiassa virallisesti vasta maanantaina oli luvut tarkoitus aloittaa), mutta olenkin seilannut pelkän yhden aineen sijasta kaikkea kolmea. Ensin aloitin kemiasta, lisäsin fysiikkaa. Tänää kun ei huvittanut opiskella kumpaakaan, avasin biologian viidennen kurssin kirjan Bioteknologia.

Onkohan tää hyvä vai huono? Toisaalta ajattelen, että parempi niin että luen edes JOTAIN vaikka ihan mitä tahansa pääsykokeisiin liittyvää kun jätän lukematta, mutta ei taida olla hyvästä tälläinen seilailukaan...

Huomenna pitänee päivitellä lukusuunnitelmaa ja saada siitä jotenkin järkevä. Hmh.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Minulla on unelma



Minun unelmani on kasvanut suuremmaksi ja suuremmaksi viime päivinä. Olen antanut itselleni luvan unelmoida, uskon että unelmointi auttaa minua jaksamaan eteenpäin. Tänä vuonna on panostettava erityisesti jaksamiseen, sillä aikaisemmat yritykset ovat kaatuneet siihen. Minun on jaksettava pääsykokeeseen asti. Sen jälkeen voin romahtaa ja väsyä. Se on ihan ok.

En pysty olla ajattelematta sitä tulosten julkistamispäivää, jolloin Opintopolussa mahdollisesti lukisi

Lääketieteellinen tiedekunta ja HYVÄKSYTTY!

En malta odottaa sitä tunnetta kun voin kertoa sen rakkaimmille ihmisilleni: miesystävälleni, äidilleni ja parhaalle ystävälleni, sillä kukaan näistä ei tiedä haustani yhtään mitään. Ainut joka tietää, on yksi työkaverini, joka hakee lääkikseen myöskin. Olen jo pohtinut miten sen kerron... Olen päättänyt, että sinä päivänä käyn ostamassa oikeaa samppanjaa ja varaan pöydän jostain hienosta ravintolasta. Vien miesystäväni syömään ja kerron hänelle siellä, sillä tiedän sen olevan hänelle yhtä suuri asia kuin minullekin. Mutta ennen kaikkea sen jälkeen on lupa juhlia ja nauttia.

Muuten olen pohtinut, että miten kertoisin sen muille. Voi tietysti olla että vaan puhkean heti tiedon kuultua ja menen niin sekasin että soitan itkunsekaisia puheluita ties minne suuntaan sen suurempia suunnittelematta.

Vaihtoehtoa "ohuelle" kirjeelle ei ole. En voi ajatella niin. Ensi vuonna tähän aikaan minulla on lääkispaikka, ja odotan innolla koulun alkua.

Tämä on osa psyykkausta, jos pudotaan niin pudotaan sitten korkealta. Mutta onneksi ei tarvitse pudota.

Lukujen edistymisestä sen verran, että Kemian 2. kurssi on koluttu 5 kappaleeseen asti, 5. kappaleen tehtävät eivät ole vielä täysin tehtyjä. Aloin myös lueskelemaan Fysiikan 7. kurssia sähkömagnetismia, parin kappaleen jälkeen kuitenkin tajusin, että ehkä olisi paras lukea 6. kurssi Sähkö ensin. Nyt sitä on luettu pari kappaletta iltaisin. Päätin aloittaa "vaikeammasta" päästä, sillä nuo viimeiset kolme kappaletta ovat aina olleet ne haastavimmat. Olen vähän katsellut, että ne kuitenkin on ne kurssit, joista luultavasti tulee tehtävä pääsykokeisiin joten parempi aloittaa joa aikaisemmin että on aikaa varmasti oppia ne.


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vaikka edes ihan vähän - mut joka päivä





































Koetan joka päivä mennä hieman eteenpäin. Tänään olen todella todella väsynyt töideni takia, mutta laskin silti 5 tehtävää. Olen lukuaikatauluani edellä (tai oikeastihan se ei ole vielä alkanutkaan) joten ei minulla ole hätää. Mutta haluan että teen jotain vähän joka päivä. Sillä tavalla pääsen eteenpäin enkä jämähdä. Ei käy niin, että no "huomenna sitten". Ei. Silloin en tee sitä ikinä. Kun ylitän sen kynnyksen ja tartun kirjaan edes hetkeksi, niin se on tehty. Voin olla rauhassa ja se on helpompi tehdä taas huomenna!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Paras vuorokauden aika opiskella?

Oletteko huomanneet eroa vuorokaudenajoissa opiskella? Milloin se sujuu parhaiten?

Itse olen nyt huomannut että aamupäivisin on energiaa lukemiseen ja erityisesti laskemiseen. Iltaisin voi sitten hieman enemmän panostaa lukemiseen kun laskemiseen ei enää riitä niin paljoa voimia. Ja joskus se kyllä heittelee aivan päivänkin mukaan.

Ja usein huomaa jos on tehnyt jonkun urheilutreenin, niin sen jälkeen on optimaalinen aika opiskella. Näinhän se kai menee että liikunta auttaa ja parantaa oppimistuloksia :)

Ruokavaliokin auttaisi. Yleensäkin terveelliset elämäntavat. Ruokavalion kanssa on vielä vähän painimista. Sitä pitäisi saada parannettua aika paljonkin. Joskus vaan tuntuu ettei jaksa tehdä ruokaa ja menee sitten helpoimman kautta. Siinäkin voisi tietenkin valikoida. Ennemmin subway kun Hesburger. Tässä vuoden aikana kuitenkin yritän parantaa ruokailutottumukseni sillä en halua että mikään pilaa tätä suoritusta! Kaikki keinot käyttöön.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Mooli 1 paketissa




































Jee! Kemian ensimmäinen kurssi on nyt taputeltu. Tehtävät tehty ja samoin muistiinpanot. Se meni yllättävänkin helposti. En kokenut, että siinä olisi ollut mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Rasvat on ainut sellainen asia jota pitää kerrata enemmän myöhemminkin. Mutta se tulee vielä eteen esimerkiksi bilsassakin. Muuten tuntui oikein hyvältä. :)

En koe tarvitsevani palata tähän itse Mooli 1:een enää uudestaan vaan uskon että kaikki tarvittavat asiat tulee sitten kerrattua muissa yhteyksissä. Yllättävän hyvin muistin funktionaalisia ryhmiä, reaktioita ja kaavojen tekemistä, niiden nimeämistä jne...

Tästä on niin mahtavaa jatkaa! Minä pystyn tähän, ihan oikeasti!
Huomenna kemian 2. kurssin kimppuun! :)